Vauhtia ja vaihtelevia tilanteita myymälässä
Työskentely Musti ja Mirri -myymälässä on vauhdikasta ja vaihtelevaa. Meillä on etuoikeus päästä jakamaan lemmikkien ja lemmikkivanhempien elämän myötä- ja vastamäkiä, ja ammattitaitoamme todella arvostetaan. Mustilla ja Mirrillä myös arvostetaan ja tuetaan ammattiosaamisen jatkuvaa kehittämistä. Valtaosa työstä on myös lihaksia vaativaa kuormanpurkua ja hyllyjen laittamista, joten hyvä fyysinen kunto on myyjälle tarpeen.
Meille on tärkeää, että suhtaudut kaupallisuuteen iloisen tavoitteellisesti ja määrätietoisesti. Musti ja Mirri on ennen kaikkea liikeyritys, jonka menestyksen edellytys on kasvun tavoittelu ja kunnianhimoinen Lauma. Myyjän päätehtävä on myyminen, ja hyvää, ratkaisuhakuista myyjää arvostavat asiakkaatkin! Meillä ratkaisukeskeinen myyntityö ja erinomaisen asiakaskokemuksen rakentaminen ovat myyjän päätehtäviä – niihin panostamalla varmistamme myös tyytyväiset asiakkaat!
Mustilauman jäseneksi voi tulla monenlaisesta taustasta
Useimmilla myyjillämme on kaupan alan tai esimerkiksi eläintenhoitajan tutkinto tai vahva harrastushistoria. Useat ovat aktiivisia kissan- tai koirankasvattajia. Toisaalta olemme monelle nuorelle myös ensimmäinen askel työelämään. Yhteistä mustijamirriläisille on kyky asettua asiakkaan asemaan ja löytää vastauksia kysymyksiin. Vahva yhteys kaksi- ja nelijalkaisiin asiakkaisiimme on syy sille, että kiihtyvän kilpailun aikakaudellakin he tulevat mieluiten aina uudestaan meille.